Uutiset

Temet varustaa uuden Länsimetron väestönsuojia

08.04.2021

Pääkaupunkiseudun metro laajenee länteen kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa syntyy kahdeksan uutta asemaa ja toisessa vaiheessa viisi lisää. Metro kulkee koko 21 kilometrin matkan maan alla kahdessa rinnakkaisessa tunnelissa.

Länsimetro tuo kolmetoista uutta asemaa. 14 kilometriä pitkän Ruoholahti-Matinkylä-osuuden asemat sijoittuvat Helsingissä Lauttasaareen ja Koivusaareen sekä Espoossa Keilaniemeen, Otaniemeen, Tapiolaan, Urheilupuistoon, Niittykumpuun ja Matinkylään. Toisessa vaiheessa rakentuu seitsemän kilometriä pitkä ratalinja ja viisi uutta asemaa; Finnoo, Kaitaa, Soukka, Espoonlahti ja Kivenlahti. Sammalvuoreen rakennetaan maanalainen metrovarikko.

Asemien lisäksi rakennetaan yhteensä 23 kuilua, jotka on suunniteltu paineentasausta, ilmanvaihtoa ja savunpoista varten. Kuilut toimivat myös hätäpoistumisteinä.

Länsimetron ensimmäisen vaiheen rakentaminen saadaan päätökseen vuoden 2015 lopulla ja liikennöinti alkaa syksyllä 2016. Metro Matinkylästä Kivenlahteen valmistuu aikaisintaan vuonna 2020.

Jokaisen uuden metroaseman yhteyteen rakennetaan myös väestönsuoja. Temet on valittu väestönsuojakomponenttien toimittajaksi usealle asemalle.

Lue lisää Länsimetroprojektista: http://www.lansimetro.fi/

Your current browser is not supported

To continue using our site please upgrade to the latest version of Chrome, Firefox or Microsoft Edge.

Alkuun