temet_residential_shelter_asuinkiinteisto_vaestonsuoja

Väestönsuojien saneeraus & modernisointi

Väestönsuojan saneeraus

Väestön suojaaminen on tärkeää työtä, eikä ala ole levännyt laakereillaan väestönsuojien kehittämisen alettua. Suomessa on rakennettu väestönsuojia yli neljälle miljoonalle henkilölle ja kyseiset suojat ovat mm. ilmanvaihtotekniikaltaan hyvin eritasoisia. Suojia rakennettiin 1600 kappaletta vuosina 1934–1963 ja 8000 kappaletta vuosina 1963–1971. Pelkästään näiden aikavälien aikana rakennettuja suojia on siis lähes 10 000. Nyt kaikki niistä ovat nykyaikaistamisen tarpeessa.

Temet on rakentanut väestönsuojia jo 1950-luvulta lähtien, joten meillä on ainutlaatuisen pitkä kokemus väestön suojaamisesta sekä sen ratkaisuista. Meillä on myös erinomainen näkemys ja tietotaito suomalaisen väestön suojaamisen koko elinkaaresta aina pienistä väestönsuojista suuriin kalliosuojiin.

Isot teräsbetonisuojat ja kalliosuojat

70-vuotisen historiamme aikana olemme ehtineet toteuttaa monenlaisia suuria teräsbetonisuoja- ja kalliosuojaprojekteja. Tämän kokemuksen pohjalta olemme erikoistuneet isojen teräsbetonisuojien ja kalliosuojien katselmuksiin, kuntotarkastuksiin ja uudistamisiin.

Kysy meiltä lisää!

Pienet suojat

Suomessa on pitkät perinteet niin rivi- ja kerrostalojen kuin teollisuusrakennusten rakentamisessa – meillä on sen ansiosta pitkät perinteet niihin sopivien väestönsuojien rakentamisessa ja saneeraamisessa.

Ilmanvaihto

Yli 30 vuotta vanhojen rivi- ja kerrostalojen sekä pienten teollisuusrakennusten väestönsuojien ilmanvaihtotekniikan uusiminen on edullista. Me aloitamme tällaisten väestönsuojien saneeraamisen ja muutostyön katselmoinnilla. Tarvittaessa suojaan lisätään jälkiasennettavia läpivientejä. Valmistamme läpivientejä kaikelle LVIS-tekniikalle ja ne voidaan asentaa jälkiasenteisena olemassa olevaan seinärakenteeseen.

Läpivientien asentamisen jälkeen niihin kiinnitetään uudet tyyppihyväksytyt ja määräysten mukaiset laitteet. Tämän jälkeen varustamme suojat nykyaikaisella NBC-suodatustekniikalla, IVL-1-ilmanvaihtolaitteilla ja YV-1-ylipaineventtiileillä. 

_MG_0025

 

icon_orange_interaction

Jätä yhteydenottopyyntö!

Lähetä kysymyksesi oheisella lomakkeella. Voit myös nimetä tuotteet, joista olet kiinnostunut ja haluat lisätietoa. Olemme yhteydessä sinuun mahdollisimman pian.

Your current browser is not supported

To continue using our site please upgrade to the latest version of Chrome, Firefox or Microsoft Edge.

Alkuun