
Suunnittelu & konsultointi
Suunnittelu ja konsultointi
Paras mahdollinen väestönsuojaratkaisu saadaan, kun voimme auttaa suunnittelijaa jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa. Yhdistämällä meidän ammattitaitomme ja näkemyksenne rakennuksestanne, voimme yhdessä varmistaa väestönsuojan toimivuuden, sekä suojan laitteiden oikeaoppisen sijoittelun rakennuksessa.
Teemme yhteistyötä arkkitehtien kanssa mm. oikeiden ovikokojen valinnassa, jotta väestönsuojan rauhanajan käyttö vaikkapa varastotilana tai autopaikoituksena voidaan maksimoida. Voimme myös tehdä alustavan layout-suunnitelman suojasta arkkitehtisi avuksi lupakuvien tekemiseen tai tuottaa tietomalliobjektit rakennuksen tietomallia varten, kun väestönsuojan muoto ja sijainti on päätetty.
Olemme apunasi konsultoimassa myös rakennustyön edetessä. Meiltä saat sijoittelukuvan naamakuvineen, jolloin läpivientien sijoittaminen valumuottiin on helpompaa. Tarvittaessa tulemme työmaalle tarkastamaan osien sijainnit ennen betonivalua. Temet on mukanasi jokaisessa työvaiheessa ja konsultoimme tarpeen mukaan työvaiheen kannalta olennaisia henkilöitä:
- suunnittelijoita suunnitteluvaiheessa
- rakennusliikkeitä ja työmaamestareita hankinta- ja urakkavaiheessa
- loppukäyttäjiä suojan käyttöönoton aikana
- toiminnasta ja ylläpidosta vastaavaa henkilöstöä suojan elinkaaren aikana
Kun kyseessä on vanhan suojan modernisointi tai saneeraus, autamme omistajaa arviomaan väestönsuojan tarvitsemia huolto-, ylläpito-, korjaus- ja modernisointitoimenpiteitä. Näin et jää yksin arvioidesi kanssa, vaan saat asiantuntevan näkemyksen siitä, mihin toimiin olemassa olevan väestönsuojan päivittämiseksi kannattaa toteuttaa.
BIM-mallinnukset
Väestönsuojan suunnittelussa tulee huomioida sen toiminnallisuus ja rakennusprojektin suunnittelussa kustannukset. BIM-mallinnuksilla eli tietomalliobjekteilla mahdollistetaan väestönsuojan toiminnallisuus ja kustannustehokkuus.
Paras mahdollinen toiminnallisuus ja kustannustehokkuus väestönsuojalle niin kiinteistön omistajan kuin käyttäjän näkökulmasta saavutetaan panostamalla suojan suunnitteluun. Hyvä suunnittelu takaa parhaan mahdollisen toiminnallisen toteutuksen, kustannustehokkaan rakentamisen ja aikataulussa pysymisen.
Kun hankit rakennuksesi väestönsuojan Temetiltä, me autamme sinua tai arkkitehtiäsi suojan suunnittelussa jo rakennuksen suunnitteluvaiheessa. Tällöin väestönsuojan toiminnallisuus tulee varmistettua ja vältymme samalla mahdollisilta suunnitteluvirheiltä. Kun väestönsuojan muoto ja sijainti on lyöty lukkoon, voimme lopuksi tuottaa tietomalliobjektit eli BIM-mallinnukset projektillesi tukemaan koko rakennuksen tietomallinnusta.

Lataa tarvisemasi tuotesertifikaatit! Temet on taattua laatua.

Hei suunnittelija, tarvitsetko BIM-malleja? Ota yhteyttä
Lue tuoreimmat uutiset väestönsuojista ja väestönsuojelusta.
Tilaa uutiskirje ja kuulet uusimmat turvallisuusuutiset!
Jätä yhteydenottopyyntö!
Lähetä kysymyksesi oheisella lomakkeella. Voit myös nimetä tuotteet, joista olet kiinnostunut ja haluat lisätietoa. Olemme yhteydessä sinuun mahdollisimman pian.