temet_crew_experts

Temet työpaikkana

Työpaikkana globaali edelläkävijä

Temet on globaalisti toimiva ja ajatteleva suomalainen yritys, jolla on lähes 70 vuoden kokemus väestönsuojelusta. Olemme kansainvälinen edelläkävijä väestönsuojien suunnittelussa, tuotannossa ja valmistuksessa. Toimimme Temet-nimellä niin kotimaassa kuin ulkomailla. Suomessa Temet on toimialan markkinajohtaja. Temet Finland Oy on osa Temet Groupia.

Jotta voimme menestyä on tehtävämme työnantajana huolehtia työntekijöidemme hyvinvoinnista. Pyrimme yhdessä luomaan monimuotoista kulttuuria, jossa löydämme ja vahvistamme jokaisen työntekijän vahvuuksia. Uskomme, että motivoimalla ja kehittämällä työntekijöitämme saamme aikaan parhaat mahdolliset tulokset yhdessä. Myös arvomme tukevat työyhteisömme kehitystä.

Temet safety – huippuluokan osaamista ja vahvaa sitoutumista suojateknologian kehittämiseen.

Yhteinen missiomme on pelastaa ihmishenkiä. Tämä onnistuu kehittämällä tehokkaita ja kilpailukykyisiä ratkaisuja niin ihmisten kuin omaisuuden suojaksi. Temetin ainutlaatuinen suojateknologiaosaaminen on määrätietoisen tutkimus- ja kehitystyön tulosta. Temetin suojaratkaisuja käytetään väestönsuojelussa, kriisinhallinnassa sekä tärkeiden sotilas- ja teollisuuskohteiden toiminnan turvaamisessa.

Your current browser is not supported

To continue using our site please upgrade to the latest version of Chrome, Firefox or Microsoft Edge.

Alkuun